Maailmassa joka tuutista paasataan ikuisesta kauneudesta, oikeasta totuudesta ja viisaudesta, jotka vain sinä voit saavuttaa vain antamalla rahasi nyt ja heti. Poliittiset puolueet, kansalaisjärjestöt, uskonnot, sosiaaliset verkostot ja jopa harrastukset tekevät sinusta parhaan ihmisen koskaan. Ihmisen elämän tarkoitus tuntuu olevan täydellisyyteen pääseminen katsottaisiin sitä miltä kantilta tahansa. Ihminen pyrkii täydellisyyteen tai ainekin sen tavoitteluun jopa siinä määrin, että unohtaa erään tärkeän seikan itsestään. Mikä tekee meistä ihmisiä ja yksilöitä?
Mennäänpä ajassa taaksepäin noin sata tuhatta vuotta ja mietitään miksi ihmisestä tuli tämän planeetan viisain ja kehittynein olento. Tämänhetkisen tieteellisen historiankäsityksen mukaan Ihminen eli tilanteessa, jossa senaikainen ilmastonmuutos vähensi elintilaa sademetsäalueilla ja ihmisen esi-isien täytyi siirtyä elämään savannille, jossa kilpailu oli vähäisempää, mutta olosuhteet uudet ja vaativammat. Se, miten ihminen selvisi, oli kehittyneempi ongelmanratkaisukyky kuin muilla silloisilla lajeilla. Pikkuhiljaa ihminen valjasti tulen ja työkalut käyttöönsä, kesytti eläimiä ja oppi uusia ja parempia saalistusmenetelmiä sekä vähitellen myös viljelyn taidon jne. Kymmeniä tuhansia vuosia myöhemmin ihminen on satoja kertoja viisaampi, sivistyneempi ja sopeutuvampi, mutta yksi asia on edelleen sama ja pysyy; selviytymisvietti. Eikä se koske ainoastaan ihmistä vaan kaikkea aina amebasta meihin saakka.
Selviytymisvietti on elämän edellytys. Ilman halua selviytyä ei ole elämää. Kaikessa elämässä on tiedostamaton tai tiedostettu halu pysyä hengissä. Selviytymisvietti ei tarkoita ainoastaan halua juosta luotisadetta karkuun vaan halua tehdä jälkeläisiä, jakaa viisauttaan omalle "laumalleen", taistella tai jopa sotia toisia epäsopivikseen katsomia yksilöitä tai yhteisöjä vastaan, kartuttaa omaisuuttaan ja pelätä kuolemaa. Kaikki nuo ovat pohjimmiltaan erilaisia ja joskus monimutkaisiakin tapoja taata oma, jälkeläistensä tai ympäröivän yhteisönsä selviäminen. Luulen, että jos ihminen varmasti tietäisi elämänsä tarkoituksen hänen ei tarvitsisi tavoitella omaisuutta, parasta yksilöä vastakkaisesta sukupuolesta, jälkeläisiä tai kuolematonta mainetta muiden joukossa. Hänen ei olisi edes tarvinnut keksiä jumalia, joiden avulla hän väitetysty selviää jopa kuolemasta.
Nyt päästään oikeastaan siihen mitä aluksi jo sanoin eli siihen mikä tekee meistä meitä. Sinusta sinut ja minusta minut. Kuvitellaan, että elämän tarkoitus olisi selvitetty ja siihen olisi päästy. Voisit tehdä ihan mitä tahansa ja niin kauan kuin haluat, ei olisi kuolemaa eikä kipua, ei epäonnellisuutta, ei epäonnistumisen pelkoa eikä...niin ei mitään ongelmia. Eli toisinsanoen ei mitään tavoitteita, ei mitään syytä kehittyä paremmaksi, ei onnistumisen iloa...alat varmaan ymmärtämään jutun jujun. Syy siihen, että olemme yksilöitä, viisaita ja ajattelevia, käteviä käsistämme ja koemme onnistumisen iloa ei kumpua onnellisuudesta ja onnistumisesta vaan nimenomaan epäonnistumisesta ja meille heitettävistä haasteista. Jos saisit kalan joka heitolla mitä järkeä olisi kalastaa tai jos olisit jo onnellinen kaikkeen mitä järkeä olisi tehdä enää yhtään mitään? Olethan kuullut varmasti niistä lapsista, jotka saivat lapsena kaiken mitä halusivat. Jos eläisimme paratiisissa olisimme totaalisia idiootteja ja olisi itseasiassa aivan sama olisiko meitä olemassakaan.
Uuden ja paremman tavoitteleminen antaa meille ja kaikelle muullekin elämälle tarkoituksen, mutta itse täydellisyys on tila, jossa kaikki merkitykset ovat kadonneet. Ehkä meidän olisi hyvä muistaa välillä, että juuri epätäydellisyys tekee meistä ihmisiä ja oman epätäydellisyyteensä hyväksyminen osana elämää on ihmisen ainoa tie onneen.
