Tänä keväänä Haxorien kehitys on ottanut hyvän askeleen eteenpäin niin maalauksien, kuin uistinaihioidenkin saralla. Edelleen uistimet keskittyvät enimmäkseen taimenen ja muiden jalokalojen koskikalastukseen, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus lähteä kokeilemaan järvikalastusvaappuja hauelle ja kuhalle.Nykyiset vaaput ovat saaneet hieman customoiduilla kulmaleukaläpillä ihan kivan iskevän uinnin, jossa on jonkin verran hakevuutta, mutta uintia pitäisi seuraavissa versioissa vielä hieman parantaa tuomalla vaapun painopistettä eteen ja alas. Tämän jälkeen uinnin pitäisikin olla jo aika hyvä. Toinen pieni muutos, mitä ajattelin vielä tehdä on keulan korkeuden kasvattaminen muutamalla millillä, jotta vetopiste tulee luonnollisella tavalla hieman alemmas. Kuvassakin olevia uistimia tehdessä ajatuksena oli kokeilla toimisiko viehe paremmin esimerkiksi yhdellä koukulla, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut fiksu veto. Vieheen pituuden pitäisi siihen olla vielä paljon pienempi ja sitäpaitsi painopiste valuu helposti liian taakse. Seuraavassa satsissa kaikki uistimet ovat kaksikoukkuisia. Moni varmaan myös ihmettelee miksi leukaläpät ovat uistimen "päällä" kiinni. Itsekin epäilin esimerkiksi niiden kestävyyttä, mutta hyvin tuntuvat pysyvän kiinni ja kun uistinta katselee kädessään leukaläpät näyttävät sopivan siihen kuin nakutettuna. Seuraavassa satsissa ajattelin kyllä kokeilla hieman erilaistakin ratkaisua, mutta saa nähdä mikä toimii sitten lopulta paremmin. Ainekaan heti en tätä leukaläpän asennustapaa suostu dumppaamaan.
Lakkaus ja folioiden asentaminen onnistuu jo varsin nätisti ja itseasiassa foliot tuovat uistimiin niin paljon hienoja mahdollisuuksia, että ajattelin laittaa ne kaikkiin nyt seuraavassa erässä tehtäviin uistimiin. Heinäkuun alkuun olisi tarkoitus saada n.10-15 uutta toimivaa uistinta aikaiseksi. Täksi kesäksi odotukset ovat korkealla, Lapin reissu näyttää miten nämä pelit todellisuudessa toimivat, koska ottipaikkoja on varmasti tarjolla paljon enemmän kuin täällä Etelä-Suomen pienillä koskilla.
Omien uistinten lisäksi aloitin muutaman vanhan uistimen totaalisen remontoinnin. Saa nähdä minkälaisia niistä tulee.
| < Prev |
|---|


