You are here:

Portfolio of Jarkko Kainulainen

  • English
  • Finnish

Sekalaista sekoilua

fishermanEdellisestä blogimerkinnästä onkin vierähtänyt hävettävän kauan. Tekemistä on riittänyt niin töissä, kuin kotonakin. En olekaan vielä näin julkisesti kertonut, että olen tekemässä yhtenä sivuprojektina omaa animaatiolyhytelokuvaa. Tavaraa kyseiseen pätkään on valmiina jo jonkin verran piirustuksina, veistoksina, käsikirjoituksina, 3d-malleina jne, mutta ensi viikolla projekti ei valmistu, se on varmaa. En halua kovin paljon stressata itseäni enää ylimääräisillä aikatauluilla ja koko hommassa on enemmänkin ajatuksena tekemällä oppiminen, kuin itse projektin tekeminen nopeasti ja tehokkaasti valmiiksi. Ajattelin, että otan tavoitteekseni kirjoittaa seuraavan kahden kuukauden aikana "projektit" sivulle ihan oman jutun tätä varten ja käsitellä sitten aihetta enemmän siellä. Lisäksi olen tekemässä "step by step" artikkelia siitä, miten animaatioreferensseinä käytettäviä vahamalleja tehdään...saisi nyt vain tehtyä tuon seuraavan vahamallin loppuun asti. Laitan jutun kokonaisuudessaan sitten artikkeleihin, pitäisi valmistua viikon, parin sisällä

Muista jutuista pitää mainita, että olen taas hieman piirrellyt muutoinkin, kuin animaatiolyhäriin liittyen. 2D-kuvagalleriassani on ainekin yksi uusi kynällä piirretty, valmiiksi asti tehty juttu, jonka piirsin A2-konseptipaperille. Pääsin jossain vaiheessa piirtelemään maisemakonsepteja myös työpaikalla nykyiseen projektiimme; se on hienoa hommaa se! En tiedä, miten muut tekevät, mutta itse ostin pari konseptikirjaa (eli kirjaa joissa on valkoisia sivuja) ja olen pikkuhiljaa piirrellyt niihin kaikenlaista. On mukava, että kirjan voi ottaa mukaan minne vain ja piirustukset pysyvät tallessa samassa paikkaa. Hirveä läjä vanhaa konseptitavaraa lojuu laatikoissa - alkoivat ärsyttää. Löysin kaupasta myös sivellinkärkitussin, joka on oikein kiva väline, mutta vaatii hieman totuttelua.

 

 

Aiheesta toiseen - asunnon ostamista jostain hieman syrjemmästä ollaan suunniteltu; henkilökohtaisesti Lohja kiinnostaisi ehkä eniten. Järvi vieressä ja hieman pienempi paikkakunta, kuin Vantaa. Rivitalo, venepaikka...kesällä viisheppasella vedättämään uistinta...kuulostaa hyvältä! Aika uskomatonta on se, että Lohjalta tulee paremmin linja-autoja Helsinkiin, kuin täältä meiltä Vantaalta. Kyllä julkinen liikenne on se mikä toimii! ARGH!

Ainiin, katsokaa ihmiset Battlestar Galacticaa, se on hieno sarja! Katsoin pilotin ja oli ihan pakko ostaa kaikki DVD:t mitä kaupasta vain löytyi :D

Last Updated ( Monday, 09 March 2009 22:00 )