Niin takuulla yllätyt! Metsässä on nimittäin ihan hitosti sieniä. Ollaan käyty nyt neljä kertaa sienestämässä tässä aivan lähimetsässä ja joka kerta saaliina on ollut ainekin pari-kolme pakasterasiallista erinomaisia sieniä, kuten Vaalea orakkaita, Rusko-orakkaita, Kantarelleja ja itseasiassa juuri tajusimme, että Isohaperot ja Koivuhaperot ovat jopa edellämainittuja parempia ruokasieniä. Viini- ja Isohaperoja tuntuu löytyvän aivan järjettömiä määriä, mutta niille löytyy syöjiä jo ennen meitäkin niin paljon, että paikalla on yleensä jäljellä vain reikäinen ja limainen kanta. Syyllisiä tähän ovat tietenkin etanat, eivät liian innokkaat kuolaavat sienestäjät kuten voisi ensin luulla. Itseasiassa kummastuttaa miten sieniä voi löytyä noinkin pieneltä alueelta hyvin paljon. 
Ilmeisesti nykypäivän juppeja ei kiinnosta rymytä metsässä ja eläkeläiset sekä Venäläiset keskittyvät lähiharjun perkaamiseen (jossa olivat tehneet kyllä järjestelmällistä työtä). Jonkin verran tullut opittua nyt myös sitä, mitkä sienet ovat syötäviä. Sehän on tietenkin ihan hyvä taito jos jotain meinaa pannulle laittaa. Hankalin tapaus on tähän mennessä ollut ehdottomasti löytämäni (toivottavasti) Keltahaarakas. Sen erottaminen Kavalahaarakkaasta voi olla aivan todella vaikeaa ulkonäön perusteella. Internetin ah-niin luotettavasta ihmemaasta bongasin ohjeen, että haarakkaat voi syödä, jos ne maistuu hyvälle. Tuo ainekin maistui oikeinkin hyvälle vaikkakin seuraavana päivänä oli töissä vähän maha sekaisin, mutta veikkaan sen johtuneen alakerran keittiön kalkkunamössöstä. Sen näkee sitten talvella miten menee maha sekaisin, kun sientä on jäljellä vielä sellainen lapsen pään kokoinen köntti! Valtava sieni, en ole koskaan moista tavannut.
Haperoista tuli opittua kantapään kautta tunnistamaan tulipunahaperot. Maistelin vähän haperoita paljaaltaan ja sellainen pieni hapero, joka oli punainen niin ajattelin että se on viinihapero, mutta - no ei ollut! Sanoin Sonjalle, että tämän sienen nimi pitäisi olla tulisieni, kun en tiennyt mikä se oli. Kolme päivää maistui sellainen inhottava happo suussa ja kieli oli vähän turta, vaikka otin vain aivan pienen palasen. Haperoissa kannattaa muutenkin olla varovainen ettei ota niitä liian pieniä, koska esim koivuhaperot liian pienenä niinkin mainiona sienenä voi olla todella kitkeriä. Harmittavinta on kuitenkin se, että monet päältäkin päin hyvät sienet ovat pikkumatosien koteja ja pahimmillaan koko sieni on sellainen yhdyskunta, ettei niitä viitsi pahemmin syödä. Kandee pilkkoa sienet aika pieniksi, ei koskaan tiedä mitä löytää. Hyviä sieniapajia itse kullekin, älkää syökö kärpässieniä.
