You are here:

Portfolio of Jarkko Kainulainen

  • English
  • Finnish

Uskonrauhaa kaikille

Print


Suomen oikeusjärjestelmässä kaikki kansalaiset ja mielipiteet ovat tasavertaisia. Helsingin käräjäoikeuden langettava päätös koskien Jussi Halla-ahon Islam- kirjoituksia eli Islamin yhteyttä pedofiliaan osoittaa tämän hienoimmalla mahdollisella tavalla. Kyseinen asia on ärsyttänyt jo pidemmän aikaa, mutta tänä aamuna (15.9.2009) Metro-lehteä linja-autossa selaillessani sattui silmiini eräs asiaa koskeva artikkeli. Artikkelissa kerrottiin 12-vuotiaasta lapsesta, joka kuoli pakkoavioliiton seurauksena tapahtuneeseen synnytykseen. Tämä lapsi oli naitettu vuotta aiemmin. Samassa artikkelissa vieläpä kerrattiin samanmoista juttua edellispäivältä, jossa 13-vuotias tyttö oli naitettu 75-vuotiaalle ukolle (eli pedofiilille), koska hänen perheensä ei ollut kyennyt maksamaan 40 euron suuruista velkaa lehmästään. Nämä kummatkin tapaukset yllätys yllätys olivat tapahtuneet Islamilaisissa maissa eli tiettävästi Bangladeshissa ja Jemenissä. Tämänkin takia olisi erittäin hauska kuulla, miten Mohammed yhdeksänvuotiaan morsiamensa kanssa ei Helsingin käräjäoikeuden mukaan ole millään tavalla kytköksissä pedofiliaan. Tottakai ymmärrän, että jos oikeuden päätös olisi ollut toisenlainen maamme muslimivähemmistö olisi jo tälläkin hetkellä eduskuntatalon edessä huutamassa länsimaiden vastaisia iskulauseita ja polttamassa Suomen lippuja. Tämän estämiseksi oikeusjärjestelmän pitääkin toimia suvaitsevaisuuden mahdollisimman suureksi lisäämiseksi katsotulla tavalla eli pyrkiä mahdollisimman paljon estämään niinkin turhaa arvoa, kuin sananvapautta.

Naurettavia ja kansalaisoikeuksia halventavia puolia tapauksesta Halla-aho voi löytää niin paljon, että en jaksa niitä edes tähän kirjoittaa. Euroopassa tuntuu olevan jotenkin aivan käsittämätön tarve pyrkiä pakottamaan ihmiset suvaitsevaisiksi ei ainoastaan kaikkia vaan nimenomaan kaikkea kohtaan. Ei riitä, että olemme jo hyväksyneet sen, että on ihan okei, jos uskonto pakottaa naisen kulkemaan pukeutuneena mustakaapu-asuun ja miehet silpomaan sukuelimensä, mutta ainahan vähän sananvapautta kannattaa karsia ettei vaan kukaan epäsopiva yksilö ala arvostelemaan toisia. Siitähän saattaisi syntyä jopa jonkinlaista keskustelua tai pahimmillaan jopa riitaa. Ehkä kyse on jonkinlaisesta Natsipelosta tai Stalinsyndroomasta tai jostain, mutta voi pyhä Paavalin pakara miettikää nyt vähän järjellänne. Uskon rauhan rikkominen! Jos minä perustan uskonnon, jossa uskotaan esimerkiksi, että toisten potkiminen perseelle on ihan okei, niin eikö uskontoani saa arvostella silloin potkimisuskonnoksi? Ilmeisesti asia ei Suomessa näin ole. Lapsien pakkonaittaminen on muslimimaissa yleistä tänäkin päivänä. Sitä faktaa ei poista Helsingin käräjäoikeuden päätös, ei saivartelut, eikä yhtään mikään. Kenties noissa maissa lapsiin sekaantuminen ei ole laitonta eikä sitä kenties luokitella pedofiliaksi, mutta tietääkseni Suomessa (vielä) luokitellaan. Jos siis Mohammed olisi ollut suomalainen Suomessa mikä hän olisi ja minkälaiseksi luokittelisimme hänen uskontonsa? Jos arvostelisin Jeesuksen seksuaalista suuntautumista saisinko tuomion uskonrauhan rikkomisesta samalla tavalla kuin samasta väitteestä suhteessa Mohammediin? Vallitseeko Suomessa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus? Näihin en vaivaudu edes vastaamaan etten vain häiritse kenenkään uskonrauhaa. Muistakaa kaikki pitää ne pienet suut kiltisti supussa. Hys, hys.


http://www.halla-aho.com/scripta/tuomiosta_ja_reaktioista.html

 
discount cialis | buy cialis no prescription | cialis online no prescription | viagra samples canada | cheap cialis online | cheap viagra online | generic viagra online | viagra information | buy real viagra | cialis sales | cialis generic canada | order viagra online | cheap cialis